perjantaina

Sunnuntai

Nyt kun keittiö alkaa olla jo melkein valmis, voidaan maalla viettää yhä enemmän aikaa.

Emilia on ottanut tänä viikonloppuna mukaansa myös lemmikkipupunsa.
Pupujen touhuja on mukava seurata ja usein hän leikkiikin niiden kanssa pitkiäkin aikoja.

Tänään odotetaan päiväkahville vierasta ja äiti onkin leiponut herkullisen
kakun kahvipöytään.
Pikkuhiljaa on tutustuttu ympärillä asuviin naapureihin ja kutsuttu
heitä päiväkahville.

Nyt syksyllä kun on jo hiukan viileämpää on mukava kun voi
sytyttää tulen keittiön puuhellaan.
Siinä samalla kun talo lämpiää, valmistuu äidille iltatee ja Emilialle kaakao.
.
Täällä pikkutalossa viihdytään niin hyvin, että oikein 
odotetaan milloin siellä voidaan viettää ensimmäinen joulu.
Mutta sitä ennen on taloon saatava tulisijoja joka huoneeseen.
Nyt tyydytään näihin ihaniin viikonloppu lomiin  ja nautitaan niistä.

Nina

keskiviikkona

Ihana Pieni Willa


Nukkekodissa asuu pieni Emilia äitinsä kanssa. Tämä ihastuttava Pieni Willa sijaitsee pienen kaupungin laidalla ja sinne johtaa hurmaava koivukuja. Koska talo ei vielä ole kokonaan valmis, siellä vietetään vasta kaikki lomat ja viikonloput. Useimmiten siellä haaveillaan, nukutaan päiväunia ja uppoudutaan ihaniin kirjoihin. Kokkaillaan yhdessä hyvää ruokaa ja nautitaan pitkistä teehetkistä. Kiirettä ei siellä tunneta lainkaan.


Ensimmäisenä rakennus kohteena oli keittiö.
Se sai seiniinsä kauniin sini ja kukkaköynnöksillä vuorottelevan raitatapetin.
Valkoinen katto ja listoitus viimeistelee huoneen, samalla se luo mukavan valoisan tunnelman.


 Keittiön kaapeissa on ihanimmat ruusukupit ikinä.
Lasipurkit on täynnä toinen toistaan herkullisempia keksejä. 
Pöytään katetaan aina kauniit astiat koska täällä arkikin on yhtä juhlaa.


 Hyllyjen reunoissa on pitsit.


Nina